Hiljentymisen hetki

Perheemme pysäytti ennen joulua useammaksi viikoksi pitkä kuumetauti. Ehkä taudin ajoittuminen juuri siihen aikaan, kun jouluvalmistelut käyvät kiivaimmillaan oli omanlaisensa hiljentymisen retriitti. Vaikka sairastelu harmittaa, tarjoaa se mahdollisuuden pysähtyä, pakottaa kuuntelemaan omaa kehoa ja oman kehon tarpeita. Tulee aika levolle, kun muuta ei voi.

 

Samalla ajatus siitä, että vain sairastumisen myötä tulee aikaa pysähtyä, herättää muistamaan päivittäisen tietoisen läsnäolon hetken merkityksen. Joka päivä on hyvä päivä kuunnella kehon viestejä, pysäyttää ajatukset vaikkapa vain oman hengityksen seuraamiseen. Levähtää hetki oman hengityksen aalloilla.

Koska sinulla on hetki hiljentymiselle? Mikä aika päivästä on sinun paras hetkesi olla tietoisesti läsnä hetkessä? Toisille paras tapa on toimia samalla, vaikkapa kävellessä keskittyä miltä maa jalkojen alla tuntuu. Toisille ohjattu meditaatio tarjoaa tarvittavan levähdyksen. Joskus hiljentyminen on vaikeaa, koska mielemme voi olla kovin tuottelias ja ajatuksia nousee esiin. Ne voi huomioida ja suunnata sen jälkeen taas ajatukset siihen, mihin hiljentyessä on halunnut ne keskittää. Joskus voi olla tarpeen pitää kynä kädessä ja paperi edessä ja kirjoittaa ajatukset ylös, jotta saa tilaa keskittää ajatukset vaikkapa vaan oman hengityksen rytmiin.

Minulle vaikeina hetkinä antaa voimaa se, että jokainen ajatus ja tunne menee lopulta ohi, lipuu kuin aalto meren rantaan. Toiset aallot ovat isompia, toiset pienempiä. Ja jokainen niistä on osa elämää, muotoutuu osaksi omaa elämäntarinaa, eikä kaikkiin aallokoihin voi itse täysin vaikuttaa. Ehkäpä entisenä purjehtijana muistaa, että isoimmatkin myrskyt tyyntyivät, vaikka myrskyn keskellä sai tehdä töitä pysyäkseen mukana suurten aaltojen rytmissä ja surffissa niiden pinnalla. Mennä myötäisesti ettei törmää vasten aallon seinää ja menetä vauhtia ja suuntaa kohti määränpäätä.

Pian on aika miettiä, millaiseen suuntaan haluaa omassa elämässä kulkea tulevana vuonna. Pohtia, mihin voi itse vaikuttaa, mihin asioihin joutuu vain sopeutua. Toivon teille jokaiselle tulevalle vuodelle päivittäisen hiljentymisen hetken, omalla tavallasi, vailla painetta suorittaa sitä täydellisesti.

Pohdintoja

Juuri sinä olet arvokas ja tärkeä, vaikka juuri nyt mietit jaksanko ja riitänkö.

Syksyn myötä monessa perheessä huomataan, että kesäloman jälkeen arki on todellakin taas alkanut. Pohditaan teenkö tarpeeksi tai ihan liikaa.

Töissä saattaa olla YT:t, projektien päätökset tai muuten vaan paljon töitä. Siihen päälle lapsi voi tarvita tukea koulunkäynnissä, harrastuksiin pitäisi ehtiä kuskata ja osallistua varainkeruuseen. Ehkä omat vanhemmatkin jo tarvitsevat apuasi, kuulostaako keski-iältä? Miten jaksan ammentaa kaiken tämän itsestäni, kun minäkin tarvitsen kannateltavana oloa?

Mitä sitten, jos lapsi ei haluakaan mennä kouluun? Treenit ei innosta enää ja vanhempana nousee huoli onko lapsella kaikki hyvin? Saatat huomata väsyneenä purkavasi omaa turhautuneisuutta ja huolta räyhäämällä lapsellesi? Saatat kokea olevasi tosi yksin, monenlaisten vaatimusten keskellä. Ehkä et olekaan oikein läsnä missään hetkessä.
Vanhempi ei voi olla ainoa aikuinen, jonka arvostavien silmien alla lapsi kasvaa. Vaikka vanhempana näkisit lapsesi ainutlaatuisuuden, tuleeko hän nähdyksi omana ihmeellisenä itsenään muissa sosiaalisissa ympäristöissään? Saako hän palautteen siitä, että on mukavaa, kun juuri sinä olet nyt täällä? Vaikka juuri tänään et jaksa tehdä parastasi, mukavaa kun olet siinä. Ehkä ohjauksen tekemään jotain, mihin juuri nyt pystyy, sen sijaan että kokee junnaavansa paikallaan ymmärtämättä mitään tai levottomana häiritsevänsä muutakin? Jos lapsi jää kotiin, muistavatko koulun aikuiset kysyä miten hänellä menee ja jaksaa udella syitä, miksi kouluun on vaikea tulla? Puuttua siihen, mihin on mahdollista vaikuttaa ja kannatella ja tsempata, jotta lapsen oma pystyvyyden tunne ja sitä kautta motivaatio vahvistuu? Ja muistuttaa siitä, että yhdessä löydetään keinoja mennä eteenpäin velvollisuudet hoitaen. 

Onko lapsellesi päässyt kehittymään tunne pystyvyydestä? Vaikka tänään en ymmärtänyt matematiikan tehtävää, käsityötunnilla oli tosi mukavaa ja sain hommat etenemään? Tiedän, että kotona voin jatkaa omaa projektiani legojen parissa tai pääsen kavereiden kanssa leikkimään. Ehkä harrastuksessa opin taas uutta ja koen onnistuvani! Matikassa voin mennä tukiopetukseen, kaikkea ei tarvitse oppia yksin ja heti, oppiminen saa olla prosessi.

Meillä ihmisillä on sisäsyntyinen tarve kuulua joukkoon, tulla hyväksytyksi osaksi niitä yhteisöjä, joissa olemme. Se luo turvaa, mikä auttaa oppimaan ja auttaa pysymään toimintakykyisenä vaikeissakin tilanteissa. Joskus motivaatio syntyy vasta tekemisen kautta. Kun saa omalla lähikehityksen vyöhykkeellä riittävän tuen ja kannustuksen. Onhan sinun lapsesi ympärillä tukijoukko? Keistä se muodostuu, voitteko miettiä sitä yhdessä? Keitä sinun omaan tukijoukkoosi kuuluu?

Ehkä vaikeassa hetkessä muut ovat auttaneet, kysyneet voinko olla tässä sun kanssa? Hengitellään tämän hetken ohi ja koitetaan kohta uudestaan. Vaikka nyt oli vaikeaa, sä osaat ja pystyt. Puuttunut siihen, jos sinua on kiusattu tai jätetty ulkopuolelle. Auttanut, kun olet tarvinnut apua.

Muistammehan sen, että elämässä kaikki ei ole vakavaa, asiat järjestyvät kun niitä aletaan järjestää. Lapsi saa oppia leikin kautta ja leikillisyys on tärkeä osa lapsen elämää. Haittaa siitä ei ole meille aikuisillekaan.
Muistetaan nähdä kaikki se hyvä toisissamme, mikä meistä jokaisesta löytyy. Olla uteliaita toisen mieltä kohtaan ja vaalia uskallusta puuttua epäasialliseen käytökseen jokaisen itseisarvoa kunnioittaen. Luodaan turvaa ympärillemme. Kun valon määrä vähenee, ollaan valoina toinen toisillemme. Juuri tämä hetki on se, mihin voimme vaikuttaa. Ollaan siis läsnä.