Elämämme turvasatamat

Kuten aiemmasta kirjoituksesta on voinut päätellä, olemme eläneet sairasteluiden sävyttämää aikaa. Lapsuuteni turvasatama, rakas isäni on siirtynyt muistisairaudessaan vaiheeseen, jossa jätetään pitkiä jäähyväisiä persoonalle, joka hän ennen oli. Toki tilanne on edennyt vuosia, mutta pitkän aikaa kaikista haasteista huolimatta isä oli aina omanlaisensa. Viime kuukausina tilanne on edennyt niin, ettei tuttua ihmistä enää oikein jäljellä olevasta tunnista. Rakas ja tärkeä hän silti on.

 

Samaan aikaan, kun jätetään pitkiä jäähyväisiä, kiristetään köysiä, ettei vene myrskyssäkään irtoa turvasatamastaan. Menetyksen hetkellä parisuhteen tuoma turva korostuu entisestään. Eira Eklund-Mikola käsittelee kirjassaan Rakkauden logiikka parisuhteen tunneyhteyttä. Hän lainaa Daniel Siegelin viisaita sanoja: "Se mikä on jaettavissa, on kestettävissä."

Näitä sanoja elämme todeksi ihmissuhteissamme ja terapiavastaanotolla. Jaamme yhdessä elämän kipukohtia. Joskus sanoja ei tarvita, läsnäolo riittää. Usein tilanteen purkaminen, tunteiden sanoittaminen ja tunteiden kanssa turvassa oleminen on tarpeen. Miten voimme tarvita toinen toisiamme turvallisesti, silti erillisinä. Siinäpä harjoitus, joka jatkuu läpi elämän. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lämpimästi Eira Eklund-Mikolan kirjaan tutustumista.

Samaa harjoitusta saamme lastemme kanssa. Miten antaa lastemme kasvaa omiksi erillisiksi persoonikseen niin, että tarjoamme heille sen turvallisen sataman, johon voi aina palata. Sataman, jossa voi levähtää, tulla nähdyksi ja kuulluksi, kohdatuksi ja tunteet kannatelluiksi. Arvot puntaroiduksi ja kompassin suunta tarkastetuksi.

 

Aikuisena lapsena muistot yhteisistä hetkistä kantavat läpi vaikeiden hetkien, vaikeiden tunteiden kanssa oleminen on luonnollista, vaikkakaan ei helppoa, kun niiden taustalla on syvä kiitollisuus ja rakkaus. Ehkä tärkeimpänä kantavat ne arvot, jotka ovat lapsuuden kodista itseen iskostuneet. Katsomme maailmaa eri vuosikymmenten kokemuksen linssien läpi. Silti tietyt arvot ovat jaetut, vaikka monia asioita katsomme eri näkökulmasta.
Minulle isäni kanssa jaetut arvot tulevat todeksi rakkaudessa luontoon, meren kohinassa, merituulen tunnussa iholla ja jalat syvällä metsän sammalessa. Noissa hetkissä jaoimme elämää sellaisena kuin se on, sanoitta, vaan läsnä ollen. Sama läsnäolon taika korostuu nyt, kun sanojen merkitys hiipuu.